Luontopolku kutsuu taas huuhailemaan

Karhulan Teollisuuspuiston perinteinen ja virallinen Luontopolku järjestetään tänä vuonna torstaina 17. toukokuuta. Saatujen tietojen mukaan osallistumisinto on jälleen suurta ja viime vuoden osanottajaluvut ovat uhattuina, arvioi Luontopolkutyöryhmän nestehukkajaostosta vastaava Ulla Korjus.

–  Tähän lienee syynä vuoden 2017 tapahtumasta kiertämään jääneet sinnikkäät huhut ja tarinat outojen mutta poikkeuksellisen hyväntuulisten insinöörien suunnistustaidoista, sekä julmista ja armottomista mutta aina lahjontaan suostuvista tuomareista, vinkkaavat Luontopolun valvontakomission ylikomissaarit Suvi Näsänen ja Mia Kopakkala.

Teollisuuspuistoyhdistyksen Luontopolkutyöryhmä varautui tulevaan ja varasi tapahtumapaikaksi Karhulan keskustassa sijaitsevan Seuratalo Sammon, jotta tilat eivät lopu kesken.

– Toinen tärkeä syy oli, ettei matka työmaalta huveihin käy liian pitkäksi ja kaikki löytävät perille vaarallisimpien kosteikkojen uhkaamatta, kertoo niin ikään työryhmän suunnistus-, kumisaapas- ja korpivaellusvastaava Riina Honkanen.

Joukkueiden tulee ilmestyä mainittuna päivänä Sampotalolle klo.16.00, mahdollinen viivästys tulee hyvittää tuomaristolle, muistuttavat omasta ja tapahtuman dopingista vastaavat Kasperi Salonen ja Laura Puhakka.

Luontopolun perinteisiin kuuluu erittäin vaativa suunnistuskisa, tällä kertaa se on Karhulan Jokipuistossa. Joukkueilla pitää olla myös teeman mukaiset asusteet, sekä eväät, joita ilman kisaan on turha lähteä.  Jotenkuten reitistä selvinnyt, epäasiallisimmin pukeutunut ja tuomariston mieleisin eväin varustautunut ryhmä palkitaan.

– Teemamme on nyt musiikkimaailma ja valvontakomissio tarkistaa eväät. Iltamissa on myös ohjelmaa ja osallistujille tarjotaan sika, kahvia ja pullaa, painottaa työryhmän jäsen ja kokenut Luontopolkuilijatar Päivi Kiukas.

– Muistaakseni tarjolla on myös joitakin nesteitä ja salaattia, jos oikein muistan, muistuttaa  omasta nesteytyksestään vastaava luontopolkutyöryhmäläinen, Hannu ”nestehukka” Oksanen. 

Kuva:
Luontopolku-toimikunnan jäsenet vasemmalta: Riina Honkanen (kumisaappaat ja korpivaellukset), Laura Puhakka (doping !!!) , Ulla Korjus (nestehukkajaosto), Kasperi Salonen (DOPING???) , Suvi Näsänen (valvontakomission ylin ylikomissaari) , Hannu ”nestehukka” Oksanen, Päivi Kiukas (kokenut Luontopolkuilijatar). Kuvasta puuttuu Mia Kopakkala (Luontopolun valvontakomission ylempi ylikomissaari).

Jaa:

Lisää uutisia

Teollisuuspuistolaiset juhlivat keskikäistä Luontopolkuaan

ME TARVITSEMME KARNEVALISMIA Luontopolku- tapahtuma taitaa olla Karhulan Teollisuuspuiston kestävin perinne. Toukokuussa teollisuuspuistolaiset juhlivat tapahtuman 50- vuotisuutta ”Seventies” teemalla.  Luontopolun juuret johtavat kuitenkin jo 1960-luvulle,