Etätyö autioitti toimistot: Teollisuuden rivakka reagointi suojeli Kotkaa koronalta

Hannu Oksanen

Me suomalaiset pärjäämme, vaikka joutuisimmekin ottamaan hiukan etäisyyttä. Me olemme myös erittäin kuuliaista kansaa, täällä on ollut tapana uskoa ja totella valtiojohtoa ja viranomaisia. Emme kai me niin kauheasti pane hanttiin esimiehillemmekään. Syrjäinen asemammekin on tullut jälleen alleviivatuksi ja kun rajatkin ovat kiinni, niin hätäkös tässä.
Korona eli Covid-19 laajeni pandemiaksi yhdeksän kuukautta sitten ja nyt, näin jälkeenpäin katsoen näyttää siltä kuin me olisimme kaikki tienneet mitä tuleman pitää ja toimimme sen mukaan, valtion johdosta naapurinrouva Virtaseen asti.
Toki viranomaisten ja sen myötä valtiojohdonkin ohjeistukset vaihtelivat. Tilanne ja tauti oli uusi, eikä viisaimmallakaan terveysneuvoksella ollut alkuvaiheessa siitä kokemusta. Silti Suomi näyttää tässäkin turbulensissa olevan yksi läntisen pallonpuoliskon huonoimmista: taas hävittiin Ruotsille, Venäjälle ja USA:lle. Mahtavaa!!!
Entä sitten Kotkassa? Päätimme tehdä pikaisen koronakatsauksen lähipiirissä eli Karhulan Teollisuuspuiston yrityksissä, pienissä ja suurissa. Lisäksi ylitimme varovasti jo ennen koronaakin tarkasti vartioidun Kotkan ja Karhulan rajan, jotta päästiin selville Kotka Millsin tilanteesta.
Kukin yritys sai vastattavakseen kuusi koronakymystä, jotka löytyvät korona teemasivujen alusta.
Ihan heti kärkeen on sanottava, että elleivät seudun suurimmat yritykset olisi ryhtyneet heti maaliskuussa, jotkut jo vähän aiemmin, välittömiin koronan tartuntaa ja leviämistä ehkäiseviin toimenpiteisiin, olisi Kotkan tartuntojen määrä varmasti jotain ihan muuta kuin se nyt on, mehän olemme selvinneet tuon ”maailmanvaltiaan” kurimuksesta erinomaisen hyvin. Kotkan yhteenlaskettu tartuntojen määrä oli marraskuun puolivälissä keskikokoisten kaupunkien alhaisin, eli 66. Yksittäisenä paikkakuntana olemme globaalisti katsoen todellisia hännänhuippuja. Maailmassa oli tuolloin vain 15 valtiota, joissa oli Kotkaa pienempi tartuntaluku. 
Mutta siis Karhun ja Tähden koronakierroksen yhteenvetona voi todeta, että hienosti tämä koronahomma on täällä hoidettu. Yhdelläkään kyselyyn osallistuneista yrityksistä ei ollut tartuntoja, turhia epäilyksiä on ollut yksi ja siihenkin reagointiin heti ja tehokkaasti. Yritysten henkilöstö on niin ikään asettunut uuteen tilanteeseen nopeasti.
Kyselyyn vastanneet yritysjohtajat ovat kantaneet yritystensä lisäksi eniten huolta henkilöstöstään ja läheisistään tietysti.  Kuten muukin firmojen toimistoväki, myös johtajat ovat olleet keväästä lähtien etätöissä. Yksi heistä kertoi, että kun kotona istuminen alkoi rasittaa liikaa, hän vei vaimonsa pullakahville Anjalankosken ABC:lle ja kummasti helpotti. Kauppareissut hän heittää aina Pyhtään kautta. Prisma on kahden kilometrin päässä hänen kodistaan. 
Matkat ympäri maailman ovat olleet oleellinen osa suurten yritysten toimintaa. Pomot ovat lennelleet pääkonttoreille ja takaisin, myyjät ja huoltoinsinöörit ihan minne vaan. Nyt ei kukaan lennä mihinkään vähään aikaan. Siitä seuraa valtavia säästöjä yrityksille, joiden matkustusbudjetit ovat olleet jopa kahdeksannumeroisia, joillakin varmaan suurempiakin. Korona muutti käytännöt; etätyöt lisääntyvät ja matkailu vähenee. Optimistin lienee lupa ajatella, että rahaa säästyy parempaan ja saasteet vähenevät.
Mutta sekin on selvää, että loputtomiin me emme jaksa katsella toisiamme mikkihiirinä sinisiltä ruuduilta.  Perinteitä rakastavana teollisuuspuistolaisena olen sitä mieltä, että meidän on ehdottomasti päästävä halailemaan toisiamme Luontopolulle ja pian. Eikä sitä tullut aiemmin ajatelleeksi sitäkään, kuinka hienoa onkaan istua oikeitten ihmisten kanssa nenätysten palaverissa, nauttia possokahvia ja sanoa kaverille, että sulla on sokeria poskella. 

HANNU OKSANEN
toiminnanjohtaja
Karhulan Teollisuuspuistoyhdistys ry

Jaa:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Lisää uutisia

Uusi Karhu ja Tähti-lehti on ilmestynyt

Karhulan Teollisuuspuistoyhdistyksen Karhu ja Tähti lehden uusin numero keskittyy koronanepidemiaan ja erityisesti Teollisuuspuiston yritysten näkökulmasta mutta mukana on Kotka Mills. Yritykset kertovat ensi reaktiostaan ja kuinka kukin

Rahoittaja nosti Kymarkin eturiviin

Uudenmaan liitto on nostanut Kymark – retkiä teolliseen arkkitehtuuriin hankkeen yhdeksi Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ohjelmakauden 2014–2020 parhaiten onnistuneeksi hankkeeksi Etelä-Suomessa. Kauden parhaat hankkeet esitellään vuoden

Ministerit vierailulla Sulzer Pumps Oy:llä

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaminsteri Ville Skinnari (oik.) ja elinkeinoministeri Mika Lintilä, vierailivat marraskuussa Sulzer Pumps Finland Oy:llä. Tehdaspäällikkö Jukka Tani esitteli ministereille tehtaan ja yhtiön huipputuotteet ja vieraat olivat