Rahoittaja nosti Kymarkin eturiviin

Uudenmaan liitto on nostanut Kymark – retkiä teolliseen arkkitehtuuriin hankkeen yhdeksi Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ohjelmakauden 2014–2020 parhaiten onnistuneeksi hankkeeksi Etelä-Suomessa. Kauden parhaat hankkeet esitellään vuoden 2021 keväällä ilmestyvässä ohjelmakauden tulosjulkaisussa.
Kymark – retkiä teolliseen arkkitehtuuriin toteutettiin 2017–2019 ja se oli Karhulan Teollisuuspuistoyhdistyksen historian kolmas EAKR-hanke. Hankerahoitus täydentyi toimikauden aikana, kun Suomen kulttuurirahaston Kymenlaakson rahasto valitsi Kymarkin vuoden 2018 kärkihankkeeksi.

Kymark on mobiilisovellus ja verkkosivusto, joka esittelee Kymijokilaakson teollista arkkitehtuuria ja opastaa käyttäjän hienoimpien kohteiden äärelle. Kymark on ainutlaatuinen palvelu lajissaan ja se on saanut paljon positiivista palautetta ja käyttäjämäärätkin ovat kasvaneet koko ajan. Kymark on ladattavissa maksutta sekä App storesta että Google Playsta.
Museokeskus Vellamon yleisö pääsi tutustumaan hankkeeseen keväästä 2019, kevääseen 2020. Kymarkin museo-osastolla oli mahdollisuus vierailla virtuaalisesti mm. Sunilan tehtaalla.
Kymark-hankkeen toteuttamisen teki mahdolliseksi yhdistyksen jäsenmaksuista ja suurimpien yritysten (Sulzer Pumps Finland, Andritz, Ahlstrom-Munksjö) erityistuesta kertynyt omarahoitus ja sen tueksi saatu EAKR-hankerahoitus. Kymarkin projektipäällikkö oli yhdistyksen toiminnanjohtaja Hannu Oksanen ja hankkeen tuotannosta vastasi Mediatehdas Dakar Oy. Hankkeen käsikirjoittajina toimivat arkkitehti Rurik Wasatjerna ja taidehistorioitsija ja suomalaisen perinnerakentamisen asiantuntija, taidehistorioitsija Hannu Rinne ja Hannu Oksanen. Sovelluksen teknisen toteutuksen tekivät Teollisuuspuistossa toimiva Perilune Oy:n Mika Koivistoinen ja Jarno Niemelä. Kymarkin käyttöliittymä ja visuaalinen ilme on graafinen suunnittelija Marjut Oreniuksen käsialaa. Videokuvaukset ja osan valokuvista toteutti niin ikään Teollisuuspuistossa toimiva Inch of Ink Oy:n Jukka Koskinen. Lisäksi projektissa käytettiin arkistokuvien lisäksi Rurik Wasatjernan valokuvia.

Euroopan aluekehitysrahaston rahoituksella on ollut merkittävä rooli Karhulan teollisuuspuistoyhdistyksen toiminnassa alusta alkaen. Vuodesta 2008 vuoteen 2019 yhdistys on toteuttanut Kymarkin lisäksi kaksi muuta suurta EAKR-hanketta, kaikki hankkeet ovat olleet kolmevuotisia. Yhdistyksen ensimmäinen 2008–2011 toteutettu hanke oli Karhulan teollistuminen. Heti sen jälkeen käynnistyi 2012–2015 videoinstaallaatio, verkkosivusto ja näyttelykokonaisuus Karhu ja Tähti, joka oli esillä vuonna 2015 Museokeskus Vellamossa että vuonna 2017 Tampereen Työväenmuseo Werstaalla. Karhulan Teollisuupuistoyhdistyksen kaikkien tähän asti toteutettujen EAKR-hankkeiden yhteenlaskettu budjetti on 805 000 e.

HANNU OKSANEN / Kuvat: RURIK WASASTJERNA

Jaa:

Lisää uutisia

Teollisuuspuistolaiset juhlivat keskikäistä Luontopolkuaan

ME TARVITSEMME KARNEVALISMIA Luontopolku- tapahtuma taitaa olla Karhulan Teollisuuspuiston kestävin perinne. Toukokuussa teollisuuspuistolaiset juhlivat tapahtuman 50- vuotisuutta ”Seventies” teemalla.  Luontopolun juuret johtavat kuitenkin jo 1960-luvulle,