Sulzerin uusi pääjohtaja vieraili Karhulassa

Sulzer Pumpsin uusi pääjohtaja Klaus Stahlmann vieraili Karhulassa heinäkuun alussa.

Uusi pääjohtaja Stahlmann on halunnut vierailla yhtiönsä eri puolilla maailmaa sijaitsevissa toimipaikoissa. Hän toivoo henkilökohtaisten tapaamisten myötä tukevansa avointa kanssakäymistä koko yhtiön väen sekä asiakkaiden kanssa.

Sulzer Pumps Finlandilla ja Karhulalla oli kunnia saada pääjohtaja vieraakseen heinäkuussa. Kevään mittaan Stahlmann oli tutustunut toimipaikkoihin Brasiliassa, Ranskassa, Etelä-Afrikassa ja Englannissa.

Pääjohtajan Suomen-vierailu osui heinäkuun alkuun, jolloin lomakausi on parhaimmillaan eli työpaikat hiljaisimmillaan. Tästä huolimatta suuri joukko työntekijöitä osallistui pääjohtajansa vierailuun. Sen lisäksi, että Stahlmann tapasi paikallista johtoa, hän oli varannut aikaa vierailulle Karhulan tehtailla. Kierrokseen kuului tutustuminen tutkimuslaboratorioon, pumpputehtaalle ja huoltokeskukseen. Iltapäivällä Stahlmann piti esitelmän, jota oli kuuntelemassa kolmisensataa tehtaan työntekijää.

Tämän jälkeen pääjohtajan ohjelma jatkui pienimuotoisempana kymmenen työntekijän tapaamisena. Mukana oli eri-ikäisiä ja eri työtehtävissä olevia ihmisiä, joilla oli elämänsä tilaisuus tehdä kysymyksiä suoraan pääjohtajalleen.

Sulzer Pumps Finlandissa uskotaan, että aurinkoisen kesäpäivän vierailusta ja sen aikana käydystä ideoinnin vaihtamisesta oli hyötyä kaikille osapuolille.

 

Kuva: Sulzerin pääjohtajaan teki suuren vaikutuksen Valimon osaaminen Replicast-mallin tarkkuudessa ja monimuotoisuudessa.

Karhulan Teollisuuspuisto / Karhula Industrial Park
PL 38 48601 Kotka, Finland
puh. 010 234 3400