PALVELUKESKUS AUTTAA, OHJAA JA OPASTAA

Coorin palvelukeskuksessa Antintiellä käy arkisin kuhina. Palvelukeskus vastaanottaa viikoittain kymmeniä vieraita ja vastaa satoihin puheluihin. Halu auttaa asiakkaita ja toimiva vuorovaikutus ohjaavat palvelukeskuksessa työskentelevän tiimin kaikkea tekemistä. 

Palvelukeskus vastaanottaa ja opastaa vierailijoita, hallinnoi kulkuoikeuksia sekä vastaa tiiminvetäjä Noora Petroffin mukaan kysymyksiin ”maan ja taivaan väliltä”. Noin puolet asiakkaista on ulkomaisia vierailijoita, ja palvelu pelaa suomen lisäksi myös muilla kielillä. 

- Parasta tässä työssä on vuorovaikutus asiakkaiden kanssa. Meillä on hyvä tiimi, johon minun lisäkseni kuuluu kolme muuta henkilöä. Työnkierrolla varmistamme, että jokainen meistä pystyy itsenäisesti hoitamaan palvelukeskukselle kuuluvia erilaisia tehtäviä – olipa kyse sitten helpdesk-palvelusta, puhelunvälityksestä tai muista palvelukeskukselle kuuluvista ydintehtävistä, Noora Petroff Coorilta kertoo. 

Coorin palvelukeskus Karhulan Teollisuuspuistossa palvelee alueen kaikkia yrityksiä. Vieraiden vastaanoton ja opastamisen lisäksi palvelukeskus valvoo teollisuuspuiston porttiliikennettä, vastaanottaa laitehälytykset, kirjaa ja edelleen välittää vikailmoituksia, hoitaa puhelinvaihdetta sekä vastaa myös monien asiakkaiden postituspalveluista. Osa palveluista (puhelinvaihde ja helpdesk) on valtakunnallisia, joten palvelukeskuksen asiakkaina on myös muita kuin Karhulan teollisuuspuistossa sijaitsevia yrityksiä. 

- Monet tehtävät edellyttävät meiltä nopeaa reagointia, minkä vuoksi tässä työssä on oltava koko ajan valmiudessa ja hoidettava tehtävät ripeästi eteenpäin. Meille on myös tärkeää, että käymme oman tiimimme kesken jatkuvaa vuoropuhelua siitä, miten voimme kehittää ja parantaa palveluamme. Meillä on aito halu auttaa asiakkaitamme, sanoo Coor Service 

Managementin Palvelukeskuksen tiiminvetäjä Noora Petroff.

Teksti: Hanna Montonen

Karhulan Teollisuuspuisto / Karhula Industrial Park
PL 38 48601 Kotka, Finland
puh. 010 234 3400